Tähän kietoutuu myös ongelma, jonka halusin ratkaista. Muistitaulu, kalenteri, jääkaapinovi jne, alkoivat täyttyä muistilapuilla ja sen lisäksi puhelin hälyytti erilaisista tekemättömistä ja muistettavista asioista. Ja tietenkin päässäni pyöri vielä tusinan muistettavia asioita: laita sähköposti esimiehelle, varaa teatteriliput, pese nalle, järjestä valokuvat. Loputon lista.
Ratkaisuksi otin testiin Bullet Journalin. Eikä tätä turhaan kehuta! Olen nyt itse puoli vuotta kokeillut Bullet Journalia eli tuttavallisemmin Bujoa. Siihen on mahdollista koota yhteen kalenteri, muistettavat hommat, tavoitteet, erilaisia seurantoja, yhteystietoja, reseptejä, kirjan viitteitä - melkeimpä mitä tahansa. Mutta! Parasta siinä on logiikka ja se, että papereita ei tarvitse kantaa mukana kalenterin välissä (kuten aikaisemmin tein), vaan mukana kulkee vain pieni muistutus asiasta.
Netti on täynnä erilaisia esimerkkejä bujon tekemisestä. Helsingin sanomien artikkeli antaa hyvän kuvan aiheeseen ja myös käynti Bullet Journalin kehittäjän Ryder Carrollin sivustolla valottaa asiaa. Bujosta saa graafisesti juuri niin näyttävän kuin itse haluaa. Instagramm ja Pinterest pursuaa upeita esimerkkejä. Ja löytyypä aiheesta myös suomenkielinen facebook-ryhmä - Bullet Journal Suomi.

Suosittelen kokeilemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti